Koiramme
Kotonamme asuu

Usva on pieni, punainen ja pirun nopea. Tämän koiran kanssa on tuntunut konkreettisesti siltä, että mitään ei saa ilmaiseksi. Usvalla on valtava riistavietti ja kyky paikantaa riistaa. Ohjaana minun on pitänyt opetella antamaan koiralle tilaa viedä riistalle. Samaan aikaan Usva on myös riittävän kova kestämään ohjaajan virheitä, joskus saattaa kyllä silmämuna muljahtaa kun ohjaaja sössii. Kokonsa vuoksi koira joutuu kerta toisensa jälkeen vakuuttamaan epäilijät ja sen Usva tekee aina tyylillä.
Usvan ensimmäinen pentue näki päivänvalon keväällä 2024 ja pentue syntyi Karhurummun kennelille. Karhurummun Eeva-Marja oli mahdollistamassa Usvan tulemista meille ja teimme jo silloin herrasmiessopimuksen Usvan käyttämisestä jalostukseen mikäli potentiaalia löytyy. Oli upeaa olla mukana tuolla matkalla.
Terveys:
Lonkat: B/B
Selkä
kalkkeutuneet välilevyt: IDD1 (Aste 1, lievä), K-luku: K2
selän spondyloosi: SP0 (Puhdas)
nikamien epämuotoisuus: VA0 (Normaali), lukumäärä: 0
välimuotoinen lanne-ristinikama: LTV0 (Normaali)
Kyynärät ja olat
kyynärniveldysplasia: 0/0
kyynärnivelen inkongruenssi: 0/0
olkanivelen osteokondroosi: ei todettu/ei todettu
Geenitestit
acral mutilation syndrome (ams): Normaali
etenevä verkkokalvon rappeuma (prcd-pra): Normaali
familiaarinen nefropatia (fn): Normaali
kondrodystrofia (cddy) CDDY/CDDY: Kaksi geenikopiota
Tulevaisuuden toivomme Lipsu mitä miellyttävin koira. Hän ei todellakaan ole mikään kuumakalle ja tämä olikin yksi toiveistamme kun pentua oltiin etsimässä. Moottoria kuitenkin löytyy, kun tarve vaatii.
Metsästysmielessä Lipsun kanssa tavoitteena on noutajien rodunomaiset lajit, ensimmäinen tavoite on saada taipparit läpi. Ja tietenkin metsästys, kun ikää karttuu. Olemme rakennelleet taitoja pikkuhiljaa paikoilleen, tavoitteena fokusoitunut ja hyvässä vireessä toimiva koira. Lipsun tärkein tehtävä on kuitenkin olla tyttäremme koira ja harrastuskaveri.
Terveystutkimukset tehdään laajasti viimeistään parin vuoden iässä.
Sijoituksessa

Karhurummun Sata Salamaa "Lyyli"
Synt. 8.5.2024
Lyyli Koiranetissä
Lyyli on vahvasti omilla jaloillaan seisova ja ison moottorin omaava cockerineiti, jonka elämästä ei vauhtia puutu. Hänen kanssa harrastetaan agilityä ja tähdätään SPME-kokeisiin. Lyylin kanssa mikään ei ole tullut ilmaiseksi ja toimivan palkkauksen rakentaminen on haastanut koulutuksellisesti erityisesti harrastuslajeissa. Yhteistyö lujittuu päivä päivältä, mutta se on vaatinut valtavasti töitä.
Luonteeltaan Lyyli on itsenäinen, nopeasti oppiva ja hyvän hermorakenteen omaava ilopilleri. Lyylillä on vahvat rotutyypilliset käytöstarpeet ja niiden täyttäminen on sujuvan arjen kannalta välttämätöntä. Kun tarpeet on tyydytetty kuoriutuu neidistä läheisyydellä latautuva kainaloinen.